KUULUTUS
Hautakivien poistaminen haudoilta, joiden hautapaikkaoikeus on kuulutusmenettelyn perusteella päättynyt.
Hautakivien poistaminen haudoilta, joiden hautapaikkaoikeus on kuulutusmenettelyn perusteella päättynyt.
Seurakunta on kesäkuusta 2008 heinäkuuhun 2009 kuuluttanut vanhojen hoitamattomien hautojen hautaoikeuden menettämisestä, ellei niitä asianmukaisesti hoideta.
Kirkkoneuvosto on kuulutusmenettelyn perusteella todennut lähes 400 haudan hautaoikeuden päättyneeksi, ja ilmoittaa että omaisilla on puoli vuotta, eli 30.6.2010 mennessä, aikaa poistaa hautakivet yms. muistomerkit ko. haudoilta. Elleivät omaiset itse sitä tee, niin seurakunta tulee ne poistamaan 1.7.2010 jälkeen.
Luettelo haudoista, joiden hautaoikeus on päättynyt, löytyy seurakunnan hautausmaan toimistosta ja taloustoimistosta. Haudat on vieläkin pääosin merkitty valkoisilla kolmionmuotoisilla merkeillä.
Mäntyharjun seurakunnan kirkkoneuvosto
|
|
|
|